perjantai 25. heinäkuuta 2008

Kolme vuotta tarinaa

Olin jo pitkään miettinyt, että pitäisikö minun laittaa vanhat yksärikirjeet jonnekin nettiin näkyville, kun ne kerran kaikki edelleen olivat tallessa sähköpostin kansioissa. Blogivillitys ja VRL:n talliarvostelun yksityistallien arvosteluperiaatteet (mm. tallipäiväkirjasta toimintapisteitä) lopulta innostivat minut alkamaan hommaan, kun kerran tähän voin koota kaikki vanhat tekstit yhteen ja alkaa kirjoittaa tallipäiväkirjaa!

Kaikki yksärikirjeet vuoden 2005 ensimmäisestä lähtien löytyi ja laitettiin tänne blogiin oikeille päivämäärilleen. Samalla tuli selailtua hieman tallin historiaa ja innostuin jopa lisäilemään mm. vanhoja päiväkirja- ja päivitysmerkintöjä niitä erinäisistä tiedostoista löytäessäni (mm. kaikki 2006 vuoden päivitysmerkinnät).

Samoin lisäsin tänne parin vanhan yksityishevosen omistajan kirjoittamat päiväkirjamerkinnät Divine Angelin tallipäiväkirjasta. Mm. Divinen ensimmäisen yksityishevosen, AR Haltiaunen (muutti talliin lokakuussa 2005) päiväkirjaa.

Ennen tuota lokakuuta 2005 ei ole säilynyt oikein mitään tekstejä, vanhat omien hevosten päiväkirjatkin katosivat edellisen tallifoorumiversion mukana. Mitään sen suurempiä päiväkirjatekstejä ei kyllä silloin kirjoitettukaan, Divinehän aloitti toimintansa vain 8 karsinaisena pikkutallina joka oli omistajan omien hevosten koti, ei mitään muuta.

Vanhoja yksärikirjeitä lukiessani tuli mieleen kaikkia unohtuneita suunnitelmia, joita tästä voisi alkaa jopa toteuttelemaan. Lisäksi mieleen muistui näitä tuhoon tuomittuja suunnitelmia, kuten tallityöntekijät. Ideana kiva, mutta työntekijöitä (ja aktiivisia sellaisia) löytyi tuskin mistään. Welho pankkitilikin piti hankkia, mutta tulin lopulta siihen tulokseen että se vain hankaloittaisi toimintaa ja rajoittaisi liikaa.

Tilillisethän ovat joka suhteessa huonommassa asemassa kuin tilittömät, joilla rahavarat ovat äärettömät. Tilitön esim. voi kisata osallistumismaksuista välittämättä, tilillinen joutuu miettimään mihin osallistuu, ja esim. laatuarvosteluun vaadittavien sijoitusten kokoon kerääminen muodostuu kovin hintavaksi jos kaikista peritään osallistumismaksut.

Muttajoo, Divine pysyy tilittömänä eli äärettömän rikkaana:P Ja aloittaa nyt elämänsä myös blogin kautta! Oli todella antoisaa käydä tutkimassa tallin menneisyyttä, sieltä paljastui monta unohtunutta ideaa ja ajatusta joita voisi lähteä kehittämään..

Kolme vuotta me ollaan jo porskutettu, 10.7.05 lähtien:) Vasta viisivuotissynttäreillä pidetään bileet!

maanantai 21. heinäkuuta 2008

Yksärikirje 7 - 2008

Hei taas!

Divine Angelin synttärit oli ja meni, ollaan kolmevuotiaita nyt:) Suunnitellut synttärikisat kuihtuivat kuitenkin kokoon. VRL:n sivu ei hyväksy tuloksia vanhoista kisoista (ah ihana forbidden- juttu) ja jaosten sivut eivät toimineet anomishetkellä, niin sääntöjä ei voitu tarkastaa, joten ulkomuistilla kyhätyistä kisakutsuista kaikki eivät täyttäneet sääntöjä ja hylättiin. Nojuu, ei ole ensimmäinen kerta, kun Divinen synttärit livahtaa ohi ilman sen kummempia tapahtumia.

Tämä on siis taas yksärikirje, joka toimii tallivuokralaskuna. Maksu hoituu vastaamalla tähän viestiin, mitään muuta ei tarvita. Vastaus saa olla ihan millainen tahansa, sillä riittää että saan jonkunnäköisen viestin. Jos en mitään viestiä saa, hevonen joutuu muuttamaan pois tallista hieman kuunvaihteen jälkeen. Kuten aina, yksärikirjeessä kerron myös hieman kuulumisia tallilta:)

Ensimmäisenä uusi ulkoasu: http://juholantila.net/divine/divineuus.htm Itse en osaa päättää tykkäänkö tuosta vai en, siksi en ole sitä vielä tehnyt ihan valmiiksi ja laittanut sivuille. Jotain pientä koristusta ja linkkien muotoilua ja muuta siistimistä vielä, mutta muuten muoto olisi tuossa.. Mitä mieltä olette?

Toinen asia on valmennukset: Tälläkertaa kaikki valmennuspalvelulaiset pääsevät yhdelle ja samalle valmennustunnille ( http://juholantila.net/divine/kilpailut/valmennus_este1.php ) osallistujien tason ollessa suht tasalaatuista. Jos ryhmäläiset (ja muutkin tallilaiset) tahtovat ensikuussa useampia eri valmennuksia, heittäkää vastauksessanne lajitoiveet, niin lähden toteuttamaan:) Tosin pitäydyn ihan "tutummissa" lajeissa, askellajeihin, lännenratsastukseen tai ajoon en osaa valmentaa. Lisäksi voin tarjota varsavalmennuksia, näyttelyvalmennuksia (oikea esitystapa jne.) ja mitä nyt keksitäänkään.

Jatkuvista ongelmista huolimatta meillä on parit kisat menossa, ja niihin saa osallistua joko maililla tai osallistumiskirjan kautta (joka ei tosin nyt toimi). Kisapalvelulaiset menevät automaattisesti mukaan, kuten tavallista. Kisakutsut ovat tässä:
http://juholantila.net/divine/kilpailut/krj8.htm
http://juholantila.net/divine/kilpailut/erj17.htm

Ensikuussa alankin taas valittaa kuinka koulu lähestyy:D Mutta toistaiseksi: Hyvää kesäloman jatkoa, muistakaa pitää hauskaa ja vastata yksärikirjeeseen!