Kisakertomus 25.11.2005

Kirjoittanut Suvi, AR Haltiaunen omistaja
KISAKERTOMUS 25.11.2005

Tulimme Huvikumpulan tallille jo varhain aamulla, jotta kerkeäisimme tutustua paikkaan. Kisat olivat ihan ensimmäiset, mitä ikinä Unen kanssa ollaan käyty.
Annoin Unen rauhassa tutustua paikkaan taluttelemalla sitä ympäriinsä. Kaikkialla oli hälinää ja vilskettä, joka oli melko uutta Unelle. Se vaikutti hieman hermostuneelta, mutta muiden hevosten rinnalla se vaikutti viilipytyltä.

Tutustuin kisaohjelmaan ja lähtömme oli melko lopussa. En pitänyt sitä hyvänä asiana, sillä olisin halunnut koko jutun nopeasti ohi. Olin itse melko hermona, ja ainoa tavoitteemme olikin, että pysyisimme kouluaitojen sisäpuolella.

Vein Unen sille osoitettuun päiväkarsinaan ja laitoin siihen postimyynnistä tilatun verhon, jotta Uni saisi rentoutua rauhassa. Kun menin kisapaikalla olevaan kisakahvilaan, kuulin pian sydäntä riipivää hirnuntaa, jonka tunsin oman polleni hirnunnaksi. Naama punaisena kävin sitten ottamassa verhon pois. Pöhkönä en tietenkään ajatellut, että Uni oli sen tyypin hevosta, joka rakasti seurata hulinaa.
Palasin takaisin rupattelemaan entisen tallin tuttujen kanssa. Tutustuin samalla pariin uuteenkin kilpailijaan ja hoitajaan, joilta sain paljon vinkkejä. Samalla huomasin kaipaavani itsellenikin kisahoitajaa.

Kun Helppo C kuulutettiin alkavaksi, lähdin kiireesti laittamaan Unen kuntoon. Harjasin sen piakisesti läpi ja suihkutin pikkuisen showshinea sen karvaan saadakseni sne kiiltämään sen verran, että se näyttäisi luonnoliselta, eikä muoviselta hevospatsaalta. Viimeistelin Unen komean verrkoletin saksimalla väkisin esiinpyrkivät tupsut. Laitoin puhtauttaan kiiltävän mustan koulusatulan ja mustat suitset sille päälle.

Lämmittelyalueelle mennessäni alkoi väliaika, jota en osannut odottaa ollenkaan. Kaiuttimista rupesi kuulumaan Bryan Adamsin Heaven. Se antoi minulle paljon virtaa ja hyvä olo valtasi minut kokonaan. Se tarttui Uneenkin ja ravasimmekin kuin paraskin Kyra-Matador-ratsukko. Emme kerenneet kuitenkaan kauaa lämmitellä, kun ohjelma jo alkoi.

Olin aivan kuin unessa, kaikki oli ohi kuitenkin äkkiä. Laukkaympyrät olivat tarpeeksi isoja ja pyöreitä, raviosuudet lennokkaita. Käynti kuitenkin oli ollut ilmeisesti liian hoppuisaa, kun tuomari oli siitä palautteessa maininnut.

Menin laittamaan tyytyväisenä Unen matkakuntoon. Olimme ylittäneet tavoitteemme, en olisi ikinä uskonut että se olisi niin hyvin mennyt. Kun sijat ilmoitettiin, sain selville että olin 11.!! 40:stä osallistujasta 11.! Ei mikään huono sija ensikertalaiselle nuorelle hevoselle .

Talvi oli vihdoinkin tullut ja luntakin oli oikein mukava kymmenen sentin kerros. Pakkasta oli kymmenisen astetta, joten olin pukeutunut päästä varpaisiin villavaatteisiin ja toppa-asuun (olen vilukissa). Unelle oli kasvanut muhkea talviturkki.

Tällä viikolla oltiin kuitenkin reenattu niin paljon Unen kanssa (joo en ole kirjoittanu, mutta sovitaan näin...), että tänään lähdimme vain maastoon köpöttelemään. Olin niin jäykkä toppa-asussani, ettei kouluratsastuksesta olisi mitään tullutkaan.
Oli ihanaa, että Uni oli niin kiltti maastossa, että selässä pystyi vaikka vain istumaan sen lömpyttäessä eteenpäin rauhallisin tasaisin askelin. Se ei tehnyt elettäkään kääntyäkseen kotiinpäin, vaan löntysti kiltisti ja laiskasti eteenpäin hörähdellen variksille, jotka nauroivat toppa-asulleni.

Maastoreissun jälkeen päästin Unen sen tarhaan. Se oli saanut tarhakaverikseen sitä vähän pienemmän russ-ponin. Olin salaa käynyt aina silittelemässä ponitammaa ja ihailemassa sitä. Talvella se tosin näytti lähinnä isolta karvapallolta, sillä sen tuuhea turkki olisi riittänyt kahdelle Unen kokoiselle hevoselle.

KISASUUNNITELMAT:
Loppuvuodesta kilpaillaan pienissä luokissa lähinnä hakemassa kokemusta, tammikuussa 2006 Unen ollessa 5-vuotias siirrytään koulutustasoa vastaaviin kisoihin ja aloitellaan kenttäkisoja lähinnä tutustumis- tai harrastelijaluokissa.

Summausta viimepäiviltä

4.11 - Kävin Unen kanssa ensimmäisen kerran maastossa uudessa paikassa. Hyvin meni, mutta kun ei ollut vielä talvikenkiä, mentiin vain käyntiä ja vain vähän ravia.

5.11 - Kengittäjä kävi kengittämässä Unen. Treenattiin kentällä Helppo C-ohjelmaa pala palalta. Uni meni hyvin, muttei täydellisesti.

6.11 - Maneesissa estetreenit. Korkein este 50cm. Ylitettiin se mainiosti, ilman kovaakaan kiirettä.

7.11 - Uni täytti 4 vuotta. Siitä hyvästä kasa porkkanoita ja uutuuttaan tuoksuva valkoinen kisasatulahuopa. Treenattiin Helppo C läpi maneesissa.

Tulin taas tallille suoraan koulusta. Ilma oli leuto ja sateinen - kuten viimeisen viikon ajan lähes kaikki päivät. Ei varsinaisesti satanut, mutta ilma oli hyvin kostea.

Hain Unen tarhassa, joka oli viety sinne ilman loimea. Ei se minua haitannut, oikeastan loimi olikin melko turha näin lämpimillä keleillä. Todellinen tarve loimelle suomenhevosella alkaa olla vasta -20 asteen lämpötilassa. Uni oli kuitenkin märkä, ja jouduin kuivaamaan sitä ennen ratsastusta. Koska eilen oltiin reenattu melko lujasti, tänään otettaisiin kevyemmin, olihan Uni vielä 3-vuotias, vaikkakin muutaman päivän kuluttua täyttäisi neljä.

Harjasin Unen ja satuloin sen. Talutin sen maneesiin, sillä kenttä oli liukas ja paskainen. Mentiin käyntiä alkulämmittelyt ja ravattiin hieman verryttelyksi. Harjoittelin tänään siirtymisiä ja taivutuksia. Menin paljon pohkeenväistöä, ympröitä, suunnanvaihdoksia ja ravi-pysähdys-ravi-siirtymisiä. Olin nimittäin päättänyt osallistua marrakuun lopulla ensimmäisiin kisoihin Unen kanssa. Pitäisi harjoitella ahkerasti.

Uni tuntui herkältä ja reippaalta. Kun kaikki alkoi sujumaan hyvin, pohkeenväistö meni ravissakin puhtaasti, nousin äkkiä pois selästä ja taluttelin sitä tallipihassa jonkin aikaa, kunnes vein sisälle.
Otin varusteet pois ja pesin Unen jalat. Sen märkiin jalkoihin oli tarttunut maneesin hiekkaa, joten pesin ne. Sen jälkeen kuivasin jalat ja palautin Unen tarhaansa.

Järjestelin vähän aikaa kaappiani ja heitin ämpäriin kaikki pestävät kamppeet. Sinne lensi pari harjaa, pintelit ja omat käsineeni. Tein myös tarkastuksen satulahuoneeseen. Ainakin Unen koulusatula vaatisi hieman puhdistustoimenpiteitä. Samoin kuin suitset. Ne pesisin myöhemmin. Kävin huuhtelemassa käsineet, pintelit ja harjat. Käsineet ja pintelit ottaisin vielä kotiin peukonepesua varten, mutta harjoja en viitsinyt kummemmin pestä. Rapakelien loputtua pitäisikin siivota kunnollain kaikki varusteet.

Kirjoittanut Suvi, AR Haltiaunen omistaja

Tulin tallille omin avuin pyörällä. Vettä sateli hissukseen ja minua se ärsytti, sillä kostea lämmin ilma oli saanut minut hikoilemaan ja näytin erityisen hikiseltä vesisateen kastelemana. Housut olivat liiskautuneet kiinni jalkoihini ja kaikki oli pielessä...
Hain Unen pois tarhasta. Sillä oli kaunis uusi sadeloimi päällä, tosin sekin oli saakelin rapainen. Tämä vain lisäsi pahaa mieltäni. Onneksi sentään Unta ei tarttenu raapia ravasta, jalat huuhdoin haalealla vedellä. Laitoin Unelle estesatulan ja enkkulaiset suitset. Päätin reenata paria pikkuestettä maneesissa.

Talutin Unen maneesiin ja suljin oven perässäni. Maneesi oli lämmin ja kuiva. Hiekka vähän pölisi, mutta ajattelin, että mielummin hiekkaa kuin rapaa silmissä. Pyysin yhtä tyttöä katsomosta taluttamaan Unta, jos haluaisi. Hän tosin näytti tosi innokkaalta. Sillä aikaa pykösin kaksi ristikkoa maneesiin. Olimme hypänneet Unen kanssa ennenkin, mutta ehkä eilen opittu rauhallinen laukka auttaisi rauhoittamaan sitä esteilläkin. Kun olin pykännyt esteet, nousin Unen selkään ja kävelin sillä vielä pikkasen matkaa, kunnes nostin hillityn ravin. Se tarkkaili innokkaasti esteitä, mutta pyysin sitä istunnallani ja ohjilla keskittymään varsinaiseen asiaan, eli ympyrällä ravaamiseen.
Kun tuli vihdoin aika laukata, kokeilin taas sitä rauhallista laukkaa, joka eilen oli mennyt hyvin Unen kalloon. Tällä kertaa se ei millään malttanut laukata näppärästi, vaan puski eteenpäin. Sillä ei onneksi ole tapana karata ratsastajalta, mutta kädet tulivat pidättämisestä kipeiksi. Pidätin myös istunnalla ja äänelläni. Sanoin Unelle ystävälliseen, mutta ankaraan sävyyn, ettei hypättäisi ainoatakaan estettä, ennen kuin se rauhoittuisi. Päätin laukata niin kauan, kunnes rauhoittuisi. Ja rauhoittuihan se - puolen tunnin kuluttua. Annoin sille heti pitkät ohjat ja pyysin käyntiä. Kävelimme kymmenisen minuuttia hitaasti. Sen jälkeen koetin uutta laukkaa, joka oli jo vähän parempi kuin edellinen. Rauhoitin Unta vielä parilla kierroksella pidätys-laukkaa, ja se hidastuikin vähän, joten päätin antaa sen hypätä esteen. Esteen jälkeen se ihme ja kumma pysyi rauhallisena, eikä kiihdyttänyt. Hyppäsin toisenkin esteen. Jouduin kyllä pidättämään melkolailla, mutta kylläpä se laukkasi nätisti. Hyppäsin vielä pienoisradan pariin kertaan ja vasta sitten myötäisin ohjia ja pyysin reipasta laukkaa. Laukkasimme maneesin moneen kertaan ympäri ja ihmettelin, kuinka Uni jaksoi. Annoin sen kuitenkin laukata vielä vähän aikaa, jolloin hidastin raviin ja löysäsin loputkin ohjat. Uni ravasi kiltisti puuskuttaen ja pärkien. Jo kaukaa huomasi, kuinka se nautti kovaa laukkaamisesta. Pitäisiköhän siitä tulla ensimmäinen suokkilaukkahevonen? Kun Uni osoitti halua hidastaa käyntiin, annoin sen hidastaa ja kävelitiin sitten muutama kierros ympäri. Tyttö, joka oli innokkaasti seurannut koko reenimme, joka kokonaisuudessaan kesti kaksi tuntia, oli edelleenkin katsomossa. Nousin ratsailta ja kysyin, oliko hän halukas taluttamaan Unta. Hän sai taas taluttaa sillä aikaa, kun korjasin esteet estevarastoon.

Talutin sitten itse Unen talliin ja otin siltä varusteet pois. Se oli hionnut aikalailla, joten heitin sille hikiloimen päälle. Vein sen karsinaan juomaan vettä. Itsekin join mehua taukotuvassa ja kirjoitin sillä välin Unen omaan hoitovihkoon, johon olin saanut muilta hoitajilta (ja heidön hoidokeiltaan) lämpimiä tervehdyksiä. Lueskelin niitä jonkin aikaa. Huuhtelin vielä rapaisen sadeloimen pesukarsinassa ja ripustin kuivumaan, se ei kovin puhtaammaksi tullut, mutta en nähnyt järkeä pestä sitä, kun se kuitenkin likaantuisi heti pesun jälkeen. Pesisin sen heti kun talvi alkaisi kunnolla.
Annoin Unen olla karsinassaan iltaruokintaan asti. Laitoin siitä oikein lapun sen karsinan oveen. Itse lähdin taas pyöräilemään yhä sateisempaan keliin.