Kirjoittanut Suvi, AR Haltiaunen omistaja

Tulin tallille omin avuin pyörällä. Vettä sateli hissukseen ja minua se ärsytti, sillä kostea lämmin ilma oli saanut minut hikoilemaan ja näytin erityisen hikiseltä vesisateen kastelemana. Housut olivat liiskautuneet kiinni jalkoihini ja kaikki oli pielessä...
Hain Unen pois tarhasta. Sillä oli kaunis uusi sadeloimi päällä, tosin sekin oli saakelin rapainen. Tämä vain lisäsi pahaa mieltäni. Onneksi sentään Unta ei tarttenu raapia ravasta, jalat huuhdoin haalealla vedellä. Laitoin Unelle estesatulan ja enkkulaiset suitset. Päätin reenata paria pikkuestettä maneesissa.

Talutin Unen maneesiin ja suljin oven perässäni. Maneesi oli lämmin ja kuiva. Hiekka vähän pölisi, mutta ajattelin, että mielummin hiekkaa kuin rapaa silmissä. Pyysin yhtä tyttöä katsomosta taluttamaan Unta, jos haluaisi. Hän tosin näytti tosi innokkaalta. Sillä aikaa pykösin kaksi ristikkoa maneesiin. Olimme hypänneet Unen kanssa ennenkin, mutta ehkä eilen opittu rauhallinen laukka auttaisi rauhoittamaan sitä esteilläkin. Kun olin pykännyt esteet, nousin Unen selkään ja kävelin sillä vielä pikkasen matkaa, kunnes nostin hillityn ravin. Se tarkkaili innokkaasti esteitä, mutta pyysin sitä istunnallani ja ohjilla keskittymään varsinaiseen asiaan, eli ympyrällä ravaamiseen.
Kun tuli vihdoin aika laukata, kokeilin taas sitä rauhallista laukkaa, joka eilen oli mennyt hyvin Unen kalloon. Tällä kertaa se ei millään malttanut laukata näppärästi, vaan puski eteenpäin. Sillä ei onneksi ole tapana karata ratsastajalta, mutta kädet tulivat pidättämisestä kipeiksi. Pidätin myös istunnalla ja äänelläni. Sanoin Unelle ystävälliseen, mutta ankaraan sävyyn, ettei hypättäisi ainoatakaan estettä, ennen kuin se rauhoittuisi. Päätin laukata niin kauan, kunnes rauhoittuisi. Ja rauhoittuihan se - puolen tunnin kuluttua. Annoin sille heti pitkät ohjat ja pyysin käyntiä. Kävelimme kymmenisen minuuttia hitaasti. Sen jälkeen koetin uutta laukkaa, joka oli jo vähän parempi kuin edellinen. Rauhoitin Unta vielä parilla kierroksella pidätys-laukkaa, ja se hidastuikin vähän, joten päätin antaa sen hypätä esteen. Esteen jälkeen se ihme ja kumma pysyi rauhallisena, eikä kiihdyttänyt. Hyppäsin toisenkin esteen. Jouduin kyllä pidättämään melkolailla, mutta kylläpä se laukkasi nätisti. Hyppäsin vielä pienoisradan pariin kertaan ja vasta sitten myötäisin ohjia ja pyysin reipasta laukkaa. Laukkasimme maneesin moneen kertaan ympäri ja ihmettelin, kuinka Uni jaksoi. Annoin sen kuitenkin laukata vielä vähän aikaa, jolloin hidastin raviin ja löysäsin loputkin ohjat. Uni ravasi kiltisti puuskuttaen ja pärkien. Jo kaukaa huomasi, kuinka se nautti kovaa laukkaamisesta. Pitäisiköhän siitä tulla ensimmäinen suokkilaukkahevonen? Kun Uni osoitti halua hidastaa käyntiin, annoin sen hidastaa ja kävelitiin sitten muutama kierros ympäri. Tyttö, joka oli innokkaasti seurannut koko reenimme, joka kokonaisuudessaan kesti kaksi tuntia, oli edelleenkin katsomossa. Nousin ratsailta ja kysyin, oliko hän halukas taluttamaan Unta. Hän sai taas taluttaa sillä aikaa, kun korjasin esteet estevarastoon.

Talutin sitten itse Unen talliin ja otin siltä varusteet pois. Se oli hionnut aikalailla, joten heitin sille hikiloimen päälle. Vein sen karsinaan juomaan vettä. Itsekin join mehua taukotuvassa ja kirjoitin sillä välin Unen omaan hoitovihkoon, johon olin saanut muilta hoitajilta (ja heidön hoidokeiltaan) lämpimiä tervehdyksiä. Lueskelin niitä jonkin aikaa. Huuhtelin vielä rapaisen sadeloimen pesukarsinassa ja ripustin kuivumaan, se ei kovin puhtaammaksi tullut, mutta en nähnyt järkeä pestä sitä, kun se kuitenkin likaantuisi heti pesun jälkeen. Pesisin sen heti kun talvi alkaisi kunnolla.
Annoin Unen olla karsinassaan iltaruokintaan asti. Laitoin siitä oikein lapun sen karsinan oveen. Itse lähdin taas pyöräilemään yhä sateisempaan keliin.