maanantai 23. maaliskuuta 2009

Yksityistallit- teollisuusvakoilua

Nyt kun me ollaan palailemassa ylioppilaskirjoituspaniikki-tauolta, on aika taas miettiä miten talliani kehittäisin & saisin sen erottumaan massasta. Massasta erottuminenhan alkaa siitä, että ensin tiedostaa mikä on sitä massaa. Siispä lähdin tutkimuskierrokselle Virtuaalisen yksityistallipalvelun & ht.netin syövereihin. Ht.netistä etsin talleja "haetaan yksityistallia/tallipaikkaa" ketjuista ja nappasin kaikki tallipaikkoja tarjoavat tallit muistiin. Yksityistallipalvelusta taas nappasin ihan kaikki tallit.

Tuloksena oli 38 tallia, joista seitsemältä löysin hyvin vähän, jos ollenkaan mainintoja yksityisten majoittamisesta. Nämä kaikki tallit olivat kuitenkin mainostaneet tallipaikkojaan ht.netissä. Herää kysymys, miksi tarjota, jos mitään yksityistoimintaa ei edes ole...

Näistä jäljelle jääneistä 31 tallista 8 on päätoimisia yksityistalleja ja loput sivutoimisia. Lasken päätoimisiksi yksityistalleiksi ne, joilla on yksityisten omistajille tarjolla enemmänkin toimintaa. Sivutoimisia ovat ne, joilla on enemmän muuta kuin yksäritoimintaa, ja joilla on esimerkiksi vain neljä kahdestakymmenestä karsinasta varattuna yksäreille.

Sitten lähdetään metsästämään yhtäläisyyksiä tallien välillä.

Hoitomuodot
Sekä päätoimisissa että sivutoimisissa yksityistalleissa hevosille tarjotaan ainakin jonkinnäköistä hoitomuotopakettia. Tallit jakautuvat kahteen ryhmään tämän suhteen, toisessa ryhmässä on annettu valmiit paketit tyyliin täysihoito, puolihoito jne. ja toisessa ryhmässä on annettu vain lista palveluista joista jokainen voi koota omansa. Hoitopalvelut ovat kaikilla hyvin samanlaisia, mutta sille ei taida oikein mahtaa mitään. Hevosten perustarpeissa kun harvemmin on suuria eroja.

Vuokran maksu & aktiivisuus
Useilla yksityistalleilla on käytössä kuukausikirje, joka riittää vuokranmaksuksi. Joillakin talleilla hevosenomistajan on itse muistettava lähettää viesti kerran kuussa. Muutamalla on käytössä welho-tili. Usea talli näyttää vaativan tallissa asuvien hevosten omistajilta aktiivisuutta esim. hevosen kisaamisen muodossa, ja jotkut tarjoavat maksutavaksi myös valmennuksien pitoa tai päiväkirjan kirjoittamista. On myös yksityistalleja, jotka eivät vaadi erityista äktiivisuutta asukkailtaan. Muutamalla sivutoimisella yksityistallilla ei ole edes mainintaa vuokranmaksutavasta.

Yksityisten omistajille järjestettävä toiminta
Etenkin päätoimisilla yksityistalleilla on kisoja& valmennuksia & tarinatapahtumia yksityishevosten omistajille. Joillakin talleilla on valmennusrinkejä & kisapalveluita, joissa yksityistallilaiset ovat aina mukana (hei, minä luulin että tämä automaatti-ilmoittautuminen oli minun oma idea:DD Mutta näitä onkin monta). Joillakin talleilla ei järjestetä juuri mitään toimintaa yksityisille, mutta silti vaaditaan omistajalta aktiivisuutta.. hmm?

Näiden perusteella tuntuu siltä, että kaikki yksityistallit ovat pohjimmiltaan samanlaisia. Samaa toimintaa voi kuitenkin järjestää eri tavoin, ja talliin voi panostaa monella tavalla. Omaa silmääni miellyttävät yksityistallit, joissa tallin esittelyyn ja sisältöön on panostettu paljon. Vaikka hoitomuodot ovat lähes samanlaiset joka tallilla, parhaat pisteet saa talli, jolla ne on esitetty selkeästi ja kiinnostavasti. Useilla talleilla hoitomuodot oli vaan listattu allekain ilman sen kummempia selityksiä...

Divine Angelista olen ylpeä siinä mielessä, että ainakin sisältöä on reilusti! Koska minulla on tarkka mielikuva tallistani, haluan kertoa sen myös muille:D Toiminnan saralla meillä taas on vielä vähän opittavaa. Mitäs ideoita minä sain kierroksestani? Noo.. voisin remontoida satulahuoneen ja korvata freebok-vieraskirjan mielekkäämmällä viestimellä..

Koska kirjoitukset on ohi, mulla ei ole muuta kuin aikaa<3 Joten katsokaas mitä muutoksia Divineen tulee:P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti