tiistai 7. huhtikuuta 2009

Karkurannan kuulumisia vol. 1

Koska Divine kokee tällähetkellä pinnan alla mullistuksia (positiivisia sellaisia, älkää säikkykö!) ja en halua vielä spoilata teitä asiasta, niin kerronpa blogissa vaihteeksi vähän naapuritallin kuulumisia. Kyseisellä tallilla ei ole omaa blogia, mutta se ehkä tulevaisuudessa saa sellaisen jos innostun enemmänkin kirjoittelemaan.

Kyseessä on siis Karkuranta, pikkiriikkinen russeja kasvattava talli joka on Divinen naapurissa ja sinne pääsee tulevaisuudessa myös ratsastaen, sillä tarkoitus olisi raivata maastopolku meidän omilta maastopoluilta Karkurannan maastoille.

Karkurannan tavoitteena on heti sen perustamisesta lähtien ollut täysin uuden, lähinnä este- ja yleispainoitteisen sukulinjan rakentaminen. Pohjana kasvatukselle on ryhmä omia tuonteja & harvinaisemmasta suvusta olevia yksipolvisia muualta ostettuja poneja. Jalostusprojektin tuloksena pitäisi olla pitkäsukuinen poni, jonka sukujuurilta löytyy lähinnä Karkurantalaisia.

Ensimmäiset tuonnit, Thymian, Klavier, Winry ja Arisa, sekä myöhemmin tulleet Vindstilla ja Annorlunda alkavat olla jo eläkeiässä. Toista polvea tallissa edustaa Nebel, Arvier, Karkurannan Sune, Karkurannan Asos, Falinen Eleonora ja Sabina. Tähän ryhmään olisi tarkoitus ostaa muualta ainakin yksi yksipolvinen, mieluiten jo kisaikäinen ori. Lisäksi suvuttomat tammat olisi tarkoitus astuttaa viimeisen kerran ennen lopullista eläkkeelle siirtymistä.

Karkurannan ponit kilpailevat lähinnä pelkästään porrastetuissa kilpailuissa, joten niiden kisakalenteri saattaa näyttää lyhyeltä. Suosittelen kuitenkin katsomaan ponien ominaisuuspisteet niiden rekisterisivulta. Kaikilla poneilla on tavoittena täydet pisteet vähintään esteillä ennen siitosuraa. Myös YLA palkinnot ovat tavoitteena lähes kaikille poneille ennen niiden eläkkeelle siirtymistä. Helmikuun tilaisuudessa mukana on meiltä Klavier, Thymian, Winry ja Arisa, ja toiveissa olisi YLA2 noille kaikille. Toistaiseksi odottelemme tuloksia jännityksellä. Seuraavaan tilaisuuteen meiltä todennäköisesti lähtee ainakin Vindstilla ja Annorlunda. Nebel ja Arvierkin saattaisivat olla siihen mennessä valmiita.

Kevätvarsoja on siis suunnitelmissa ainakin neljä, enemmänkin mikäli päädyn astuttamaan myös Nebelin ja Karkurannan Sunen. Falinen Eleonorakin olisi periaatteessa valmis, mutta katsoo nyt tahdonko siitä vielä varsaa, vai säästelenkö:P Kahdelle tammalle on oriehdokasta jo kysytty, mutta vastausta ei olla saatu. Myös yhdestä orista on esitetty ostotarjousta.

Tässä lyhyet kesäkuulumiset naapurista:) Mainostopikkeja ja orinetsintätopikkeja alkaa kohta tippua foorumeille. Pitäkää silmällä tallia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti