maanantai 17. marraskuuta 2008

Divine Angelin yksärikirje 11

Hei!

Taas on Divine Angelin yksärikirjeen aika:) Tälläkertaa meillä on tavallisten ajanpuutevalitusten sijaan ihan oikeaakin asiaa! Ennen kuin kerron lisää, lyhyt selostus: Divine Angelin yksärikirje on kirje, jonka lähetän kerran kuussa tallilaisille. Tässä kirjeessä kerron kuulumisia ja ilmoittelen uusista asioista. Kirje toimii myös tallivuokralaskuna, ja maksu hoituu vastaamalla tähän. Vastaus voi olla kahdesta kirjaimesta romaaniin, pääasia että vastaat, sillä muuten hevosesi joutuu muuttamaan pois Divine Angelista.

Ja nyt asiaan:P Ensimmäinen muutos on uusi blogiosoite, http://www.divinekirja.blogspot.com/ . Nyt se sisältää yksärikirjeiden ja tallipäiväkirjan lisäksi myös omistajien pohdintoja. Mahdollisuus on myös antaa tallilaisille oikeus kirjoitella omalla nimellään tuonne esimerkiksi tarinatapahtumista. Mitä pitäisitte yhteisestä maastoretkestä? Järjestettäisiin se niin, että minä kerron ensin mikä lenkki mennään ja mitä tehdään, ja sitten jokainen halukas mukaantulija voisi kirjoittaa oman tarinansa sen pohjalta? Ketään innostunutta mukaan lähtijää? Blogia kannattaa seurailla, ja jos tuollaisten kertomusten kirjoittaminen kiinnostaa, niin maililla saat kirjoitusoikeudet:)

Toinen asia on uusi ulkoasu: http://juholantila.net/uusidivine/ Pitkän tuskailun jälkeen olen saanut aikaiseksi tuollaista, ja omaa silmää miellyttää kyllä senverran, että tarkoitus olisi viimeistelyjen jälkeen lätkäistä tuo sivuille:) Mahdollisimman pian tietysti. Vielä pitää miettiä mihin tökkään linkkilistan, ja millaisen päivityslaatikon tuohon laitan. Kuumetta on tällä hetkellä 38,2, joten en osaa ajatella selkeästi:D Tuossa teille kuitenkin maistiaisia. Vihdoin se kauan odotettu ulkoasunvaihdos tapahtuu!

Viime yksärikirjeen sekavat tunnelmat ovat nyt selkeytyneet, uutta intoa löytyy taas Divinen suhteen. Vanhat valmennusten tulokset ovat tulleet: http://juholantila.net/divine/valmennus.php ja uusia tulee pikapuoliin. Valitettavasti valmennuspalvelulaistan listani on hävinnyt.. jos hevosellasi on valmennuspalvelu, ilmoittaisitko missä lajissa ja millä tasolla haluatte valmentautua. Osan tiedot löytyvät hevoset-sivun hoito-ohje lootasta, mutta kaikkien valmennuspalvelulaisten tiedot eivät siinä ole. Sama koskee kisapalvelulaisia (ilmoittakaa tekin laji ja taso), sillä kisoja aletaan taas järjestää. Lajitoiveita saa esittää:)

Seuraavana tehtävälistalla on sivujen läpi käyminen, ulkoasun vaihto, virheiden korjailu ja sisällön selkeyttäminen. Myös mahdollisesti koristekuvia voisi lisätä, mikäli sopivia löytyy. Muuten esimerkiksi palvelut-linkin takaa löytyvä sivu on aika raskasta luettavaa. Myös tarha-alue päivitetään pian. Mahdollisesti joulukuussa olisi tavoitteena ilmoittautua VRL:n talliarvosteluun ja katsoa mitä ne tykkää meistä. Sitä ennen sivujen siistiminen ja tekstien selkeyttäminen onkin vähän tarpeen. Toivottakaa onnea:P

Näin lyhyesti tälläkertaa, taas ollaan vähän myöhässä, mutta en halunnut lähettää näitä ennen kun sain ulkoasun esittelykuntoon. Pitihän minulla nyt jotain näyttöä olla siitä, etten ihan täysin laiskistunut ole:D Nyt menen nukkumaan ja parantelemaan kuumettani, muistattehan vastaila kirjeeseen! Ja toki kommentteja ja palautetta saa aina laittaa:)

~Marjaana
http://juholantila.net/divine

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti