lauantai 15. marraskuuta 2008

Tallin päiväkirja.

Tulin aamulla aikaisin talliin, tai ainakin luulin tulleeni. Sain kuitenkin todeta, että yksi tallityöntekijöistämme Katri oli jo melkein hoitanut hevosten aamuruokinnan. Autoin häntä lopussa ruokinnassa ja siivosimme yhdessä satulahuonetta ajan kuluksi. Nyt aikaa tuntui olevan todella paljon, koska tallissa oli jopa 8 vapaata paikkaa, ja kaikki sujui paljon nopeammin. Silti se olisi paljon mukavampaa, jos hevosia olisi enemmän. Nyt aikaa jäi hirmuisen paljon kaikille viidelle tallityöntekijälle.

Vähän ajan kuluttua Taina, Sirpa ja Paulakin tulivat tallille. Jokella oli tänään vapaapäivä. Minä ja Paula veimme osan hevosista tarhaan ja Taina ja Katri alkoivat liikuttaa liikutuspalveluun kuuluvia hevosia. Sirpa alkoi puhdistaa hevosten karsinoita. Taivas oli pilvinen ja säätiedotus oli luvannut kovaa tuulta ja sadetta täksi päiväksi, joten en viitsinytkään mennä maastolenkille. Tuuli oli jo nyt aika navakkaa.

Sen sijaan menin maneesiin katsomaan, kun Katri verrytteli yhtä hevosta maneesin toisessa päässä ja Taina hyppäsi kavaletteja ponin kanssa. Molemmilla omilla hevosillani oli tänään kevyt päivä ja olin ajatellut tehdä pienen kävelylenkin maastossa kummallakin, mutta huomasin ulos tullessani, että tuuli oli jo hyvin kovaa. Sellaisella säällä ponit olivat yleensä hermostuneita. Hain kuitenkin Lovelessin tarhasta ja suuntasin sen kanssa kentälle, jossa juoksutin sitä vähän aikaa. Maneesissa se olisi keskittynyt vain muihin hevosiin, kiimassa kun oli. Loveless oli taas tänään ylipirteällä päällä, mutta liikkui kuitenkin hienosti ympyrällä.

Kun olin lopettelemassa juoksutusta, huomasin että taivas oli alkanut tummua ja tiesin, että kohta sataisi ja kovaa. Jäin silti vielä kävelyttämään sitä, ennen kuin vein sen sisään. Juuri, kun astuimme ulos kentältä, taivas suorastaan aukeni niskaamme. Kävelimme reippaasti talliin, jossa muut tallityöntekijät olivat kuivattelemassa vaatteitaan. Vain Sirpa oli kuiva, koska hän oli ollut tallissa harjaamassa hevosta sateen alkaessa.

Vilkaisin kellooni, kello oli jo kolme ja muistin, että minulla oli menoa neljäksi, joten hoidin Lotan ja jätin tallityöntekijät pitämään huolta hevosista. Ulkona kävellessäni huomasin, että sade oli tauonnut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti