perjantai 12. joulukuuta 2008

Historiapalanen: Marsupienen taival 2000-2003

Lisää omia muisteluitani, löysin web archiven kautta kaikkea jännää jotka olin jo melkein unohtanut. Omaa virtuaalihistoriaani siis olen yrittänyt selvittää:) Harrastuksen aloitin, kun löysin Hevoshullu-lehdestä (1999 tai 2000) linkkejä virtuaalitalleille. Pyysin hoitohevosta yhdestä tällaisesta (Jotenkin Eerikan talli tai Elinan talli kuulostaa tutulta nimeltä, mut..), mutten hoitohevosta saanut. Kiinnostus kuitenkin heräsi, ja uusien virtuaalitallien metsästys alkoi.

Ensimmäinen hoitohevonen: Snow White (Startalli)
Hoidin tammaa joitakin kuukausia (enemmänkin?) vuonna 2000. Tamma taisi saada toisen varsansa niihin aikoihin, kuin lopetin hoitamisen. Startalli oli siitä hieno talli, että se ei ollut expagessa!

Ensimmäinen oma hevonen: Folion Poju
Ensimmäinen oma virtuaalihevonen muotoutui eräästä mielikuvitushevosestani. Löysin Koululaakson tallit (silloin expagessa) ja pyysin että hevoseni saisi tulla tallille yksityiseksi. Ongelmana oli, etten osannut tehdä sivuja. Tallin omistaja tekikin hevoselle sivut ja lisäsi sinne lähettämäni tiedot. Salasanaa sivuille en koskaan saanut tai edes älynnyt pyytää. Kuvan sain hevoselleni lähettämällä etanapostilla jonkun postikortin tallin omistajalle skannattavaksi palautuskuoren kanssa.

Noihin aikoihin kirjoitin hoitokertomukset aina ja kokoajan isoin kirjaimin.. Koululaakson tallien omistaja asiasta huomautti, ja vielä kehtasi huomauttaa, että en voi osallistua vaativan C:n ohjelmaan koulukisoissa! Tästä suivaantuneena muutin heppani kanssa pois:D Jep, kestin hienosti kritiikkiä.

Ensimmäinen tyopaikkani: Hopeakuuntalli.
Koululaakson talleilta pois muuttaessani päädyin Hopeakuun tallille alkuvuonna 2001. Täällä minulla oli monia yksityishevosia, hoitohevosia ja tein kaikenlaisia hommia. Olin muunmuassa moninkertainen viikon hoitaja, Tallimestari, kengittäjä ja kaksinkertainen viikon omistaja. Tallilla oli tosi mukavaa, ainakin muistikuvieni mukaan. Minä ja serkku taidettiin olla ainoat hoitajat siellä.

Hommaa oli paljon, ja näihin aikoihin opin vihdoin tekemään myös ihan itse sivuja expageen. Näihin aikoihin käsitykseni virtuaalimaailmasta oli hyvin suppea. Ainoat tallit, joiden luona vierailin aktiivisesti, olivat Hopeakuun tallin lisäksi Koululaaksontallit ja Kukkaniityn estetalli.

Ensimmäinen oma virtuaalitallini: Revontulen ratsastuskeskus.
Tallin tekeminen aloitettiin huhtikuussa 2001, mutta se ei kait koskaan oikein toiminut. Kävijöitä ei juurikaan ollut, mutta talli ei tänä päivänäkään ole virallisesti lopettanut. Tai no, kadonnut ja kuolluthan se on, mutta kukaan ei koskaan ilmoittanut että se lopetti. Noihin aikoihin olin jo löytänyt tuon tallien toplistan, mutta aika pohjamudissa pyörin. Talli ei ollut mitenkään mainittavan erikoinen.

Toinen virtuaalitallini: Claudiantalli
Tämä talli perustettiin loppuvuodesta 2001. Olin saanut kaverin houkuteltua virtuaalihevosteluun mukaan. Tämä talli oli jo aavistuksen hienompi, tosin eipä tämäkään mitenkään menestynyt ollut. Samoihin aikoihin tämä kaverini perusti tallin myös oman kaverinsa kanssa, ja alkoi hurja kilpailu suosiosta:D Huomasimme myös, miten hienoa onkaan käyttää ~*~tällaisia~*~ merkkejä esimerkiksi linkkien ja otsikkojen ympärillä:D

Claudiantalli hävisi tämän kilpailun, ja hyppäsin tämän kaverin tallin kolmanneksi omistajaksi. Samalla annoin Claudian tallin tunnukset jollekin nettitutulle. Hän alkoi tallin omistajaksi, mutta muutti sen myöhemmin Pixun siittolaksi ja lopulta lopetti sen.

Kolmas virtuaalitallini: Tracyntalli
Tracyntalli perustettiin samoihin aikoihin kuin Claudiantalli, ja menestyi kyllä ehdottomasti paremmin. Hyppäsin tallin omistajaksi alkuvuonna 2002. Silloin talli oli jo ollut pystyssä lähes vuoden. Tämä talli lopetti vasta keväällä 2003 osaksi sen vuoksi, että expage kadotti osan sen sivuista.

Aluksi Tracyntalli oli todella suosittu pelkästään hoitajien keskuudessa, mutta myöhemmin tallia remontoitiin ja alettiin hankkia suvullisia hevosia! Ensimmäistä kertaa tutustuin jaoksiin ja näyttelyihin ja aloimme etsiä hevosillemme "Vir Mva Ch kuvia". Yhtään huippuhevosta meillä ei kuitenkaan ollut. Suvullisista kasvateista, jotka meille ostettiin, muistuu mieleen ainakin oriasema Agavesta ostetut angloarabialaiset

t. Agave's Iberica (25%xx, synt. 12.6.2002. i. Kashmir's Coren ox, e. Hopeaniemen Pajdo x)
o. Wyclif's Sequin (50%xx, synt: 2.4.2000,i: Angel's Killpretty Kola xx, e:Mistral ox)

Tracyntallin ajoilta ovat myös yhä vielä russponikasvatuksessa vaikuttava tamma Roora (sivut: 2002, 2003, Muistosivu, 2005). Tamma oli ensimmäinen kunnon kisaponini, ja ensimmäisen ikioman kasvattini äiti. Tietoa tamman jälkeläisistä löydät täältä.

Tracyntalli oli jossain vaiheessa virtuaalitallien top 200 listalla 15. paras, ja paras expagetalli. Se oli huima saavutus, sillä expagetalleja tunnuttiin syrjivän. Uskallan kuitenkin sanoa, että Tracyntalli oli yksi laadukkaimmista expagetalleista silloin, meillä oli sentään ihan table ulkoasukin:D

Ensimmäinen oma kasvatti: Roora's Get a Kiss.
Astutin Roora tammani russimaailman legendalla, Get a Me:lla 28.2.03. Tämä kyseinen ori asui Dollarin russtallilla, joka on nyt jo lopettanut toimintansa. Varsa syntyi ilmeisesti vasta 5.12.2004 ja sai nimekseen Roora's Get a Kiss. En ole täysin varma, onko syntymäaikaa muutettu.

Ensimmäinen tauko: Vuosi 2003

Vuonna 2003 pidin ensimmäisen kunnon tauon virtuaalimaailmasta. Tämän tauon aikana jätin expagen ja löysin foorumit. Tosin oleilin enemmän potterfoorumeilla kuin heppafoorumeilla. Tracyntallin lopetettua minulla oli vain kaksi yksäriheppaa, mutta niidenkin kanssa oli hyvin vähän intoa puuhailla. Tähän taukoon päättyi "aloittelija-aikani".

Katsotaan jos saisin pian kirjoitettua taipaleestani ajanjaksolta 2003-2005.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti